16. syyskuuta 2013

Apfelstrudel - Omenastruudeli


Nyt on mitä parhain hetki leipoa omenastruudelia! Kotimaiset omenat ovat kypsyneet ja niistä saa loihdittua monenlaisia herkkuja. Itse en ollut aiemmin omenastruudelia tehnytkään, niin nyt pääsin sitä kokeilemaan sekä hyödyntämään omenasatoa.

Oma taikinani oli erittäin hyvin venyvää, eikä repeillyt tai palautunut kaulitessa. Tähän vaikuttaa hyvä vaivaus ja riittävä lepo. Struudelista tuli muutenkin onnistunut ja kaunispintainen. Maku oli mehevä eikä liian makea.

* * *

Taikina:
3 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
0,25 tl suolaa
2 rkl öljyä
4-5 rkl vettä

Täyte:
400 g hapokkaita omenoita pienenä kuutiona (ilman hävikkiä)
2 rkl sitruunanmehua
1 dl korppujauhoja tai keksimurskaa
1 dl rusinoita
0,75 dl sokeria
2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
100 g voita (osa voiteluun)

pinnalle tomusokeria

Valmista ensin taikina. Sekoita keskenään jauhot, kananmuna, suola ja öljy, ja lisäile vettä pikkuhiljaa kerrallaan kunnes taikina on tasainen ja kimmoisa. Vaivaa taikinaa vielä noin 5 minuuttia, jotta taikinaan muodostuu sitkoa. Laita taikinan ympärille kelmu ja anna sen levätä jääkaapissa vähintään tunnin verran.

Varaa täytteeseen riittävästi omenoita, niin että kuorimisen ja siemenkotien poistamisen jälkeen jää 400 g omenaa. Leikkaa omenat pieniksi kuutioiksi. Lisää omenakuutioiden joukkoon sitruunamehua ja sekoittele. Mittaa pieneen kulhoon tai lasiin valmiiksi 1 dl korppujauhoja tai keksimurskaa. Sekoita toisessa pienessä kulhossa sokeri, kaneli, vaniljasokeri ja rusinat. Sulata 100 g voita.
Ennen kuin alat kaulia ja venyttää struudelitaikinaa, varmista että kaikki täytteeseen tarvittavat raaka-aineet ovat valmiina punnittuina ja voi sulatettuna. Kaulitse ja venyttele taikina joko leivinliinan tai leivinpaperin päällä, käytä vehnäjauhoja apuna. Kauli taikina ensin kaulimella n. 20x20 cm kokoiseksi, jonka jälkeen on helpompaa lähteä venyttämään taikinaa käsin. Venyttele taikinaa tasaisesti ympäriinsä kunnes se on läpikuultava ja kooltaan ainakin 30x40 cm. Laita taikinan päälle ensin korppujauhot tai keksimurska, jätä toisen pitemmän sivun reunaan n. 5 cm tyhjää tilaa. Levitä sitten omenat ja voitele ne voisulalla (noin puolet sulatetusta 100 g:sta), ripottele pinnalle sokeri-kaneli-rusinaseos. Rullaa struudeli leivinliinaa tai -paperia apuna käyttäen ja nosta struudeli uunipellille jossa leivinpaperi. Asettele struudeli perinteisesti sarven muotoon, tai riippuen minkä malliselta astialta sen tarjoilet. Voitele struudeli lopulla voisulalla, ja paista 225°C asteessa uunin keskitasolla n. 20 minuuttia. Peitä kypsä struudeli leivinliinalla ja anna jäähtyä.
Sihtaa tomusokeria struudelin päälle ennen tarjoilua. Tarjoile struudeli haaleana vaniljajäätelön, vaniljakastikkeen tai vaikka kardemummalla maustetun kermavaahdon kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti