16. syyskuuta 2013

Feta-pinaattipiirakka


Suolaisia piirakoita voi ideoida loputtomiin, ja onneksi variaatioita on myös kasvisvaihtoehdoissa. Pinaatti ei ole kuulunut suosikkiraaka-aineisiini, tai oikeastaan en ole sitä osannut oikein mihinkään käyttää, mutta koulussa teimme tämäntyyppistä piirakkaa ja tykästyin tähän.

* * *

Pohja:
100 g voita tai margariinia
n. 2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
3-5 rkl vettä

Täyte:
2 dl emmentaljuustoraastetta
100 g fetaa
1 pss (150 g) pakastepinaattia
1 prk (2 dl) ruokakermaa
2 kananmunaa
(1 valkosipulinkynsi)
ripaus pippurirouhetta
ripaus suolaa

Valmista pohja nyppimällä rasva, vehnäjauhot ja suola murumaiseksi seokseksi, tai vaihtoehtoisesti käytä yleiskonetta. Lisää vettä pikkuhiljaa, kunnes taikinasta tulee yhtenäinen ja tasainen massa. Kaulitse taikina ohueksi ja asettele piirakkavuoan (riittää hyvin jopa 29 cm vuokaan) pohjalle ja reunoille, tee pohjaan muutamia reikiä haarukalla. Esipaista pohjaa 10-15 minuuttia 200°C asteessa.
Ripottele pohjan päälle ensin juustoraaste, sitten murustele joukkoon feta, ja lusikoi lopuksi sulanut pinaattiseos. Vatkaa kevyesti sekaisin munat, ruokakerma, sekä joukkoon raastettu valkosipulinkynsi, ja ripaus pippuria ja suolaa. Kaada seos piirakkavuokaan. Paista 200°C asteessa uunin keskitasolla n. 25-30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja alkaa saamaan väriä.
Piirakasta tulee paksumpi jos teet sen pienempään vuokaan jossa on korkeat reunat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti