27. marraskuuta 2013

SLY25: Marraskuun paketti!


SLY25 -kierroksen ensimmäinen paketti saapui tännekin, mutta tämä postaaminen otti oman aikansa...

Syksyn pimeys on kuitenkin päässyt valtaamaan mielen, ja olen ollut viimeaikoina hyvin väsynyt ja tuntuu ettei mikään ennen iloa tuottanut huvita enää samalla tavalla. Lähes joka päivä olen koulusta tultuani salakavalasti kääriytynyt peittoon ja ottanut kissan kainaloon, ja ottanut päiväunet pidemmällä kaavalla. Voi tosin olla että voimia vei myös tässä hiljattain ollut tiiviimpi työrupema, kun oli samaan aikaan niin monenlaista projektia menossa, koulun ohella.
Mieltä on painanut myös terveyteen liittyvät ikävät käänteet, ja olen tässä vointini mukaan yrittänyt luovia eteenpäin sillä tahdilla mikä on ollut mahdollista. Toivottavasti tämä väsymys ja toivoton olo menisi pian ohitse, en tunne olevani ollenkaan oma itseni. Ja jos vihdoinkin selviäisi syy tälle kivulle ja ololle, joka elämääni nyt terrorisoi. Paljon olisi kakkuja ja muita tekeleitä odottamassa postaamista. Onneksi joulukin lähestyy ja ehkä se piristää tämän pimeyden keskellä.

Mieltäni lämmitti suuresti emon ja ilmeisesti parinikin huoli, kun postausta ei ole alkanut kuulua, että onko kaikki hyvin. Tässä nyt vihdoin siis paketin esittely.

Paketista löytyi:
- kirsikkahilloa
- punaisia cocktail-kirsikoita
- vihreitä cocktail-kirsikoita
- vaniljasokeria
- piparkakkumaustetta
- kardemummaa
- alumiinisia piirasvuokia
- reseptejä sekä tervehdys

Kirsikoille löytyy takuulla käyttöä, ja niiden varalle oli mukana myös reseptejä. Samoin mausteet ovat semmoisia joita tässä leipomossa kuluu ja nämä ovatkin ajankohtaisia ja joulun leipomuksiin kuuluvia, ja itseasiassa kardemummapurkkini olikin täydennystä vailla. Nämä alumiiniset piirasvuoat ovatkin käteviä jos haluaa leipoa viemisiksi jotain!

Kiitos parilleni kirsikkaisesta paketista sekä huolenpidosta, myös emolle. ♥

6 kommenttia:

  1. Ihana saajan näköinen paketti =) toivottavasti kurja olo menee pian pois ja piristyy, haleja ja voimia!

    VastaaPoista
  2. Ihana kirsikkainen paketti! Voimia ja jaksamista <3

    t. SLY25 emo

    VastaaPoista
  3. Jaksamista sinne kaamokseen, toivottavasti voimat palautuvat ja mieli piristyy. Mutta toisaalta ehkä mieli ja sielu kaipaa lepoa ja sitten kehokin jo komppaa että nyt hidasta tahtia. Hienoa että emo ja salainen ystävä huolehtivat. Odotellaan mitä sinä näistä taiot. Hyvä ja tarpeellinen kokoonpano. Tuosta sainkin idean että tosiaan piirakoita on helppo leipoa ja ne ovat aika kivoja lahjoja viemisiksi.

    VastaaPoista
  4. Erityisesti tuo kirsikkahillo on todella hyvää! Kiva paketti. Olisi mukava kuulla mitä reseptejä sait. Voimia täältäkin toivottelee

    minttu

    VastaaPoista
  5. Kiva paketti !
    Pidä huoli itsestäsi, hellitä hieman ja huili tarvittaessa!
    Emme ole moottoreita, jotka vain öljytään ja taas mennään!

    VastaaPoista
  6. Todella ikävää, että voit huonosti :( Toivottavasti kaikelle löytyy syy ja paranet nauttimaan joulun ajasta. Voimia!

    Nyt voi toivoa: mikä asia/asiat piristäisi seuravassa paketissa?

    t: slysi

    VastaaPoista