22. huhtikuuta 2012

Ristiäiskakku



Sain kunniatehtävän suunnitella ja toteuttaa ystäväni lapsen ristiäisiin kakun. Toivomuksina sisällön suhteen oli juhlava ja aikuisten makuun sopiva kakku. Ja ulkoa kakku sai olla hempeä ja vaaleanpunainen, ja lapsen nimi kakussa oli kiva idea.


Päädyin täytevalinnassa kuningatarhilloon ja valkosuklaamousseen. Kakku oli 6 munan sokerikakkupohja 26 cm vuoassa paistettuna ja kolmeen osaan leikattuna, kostutuksena vaniljasokerilla maustettua maitoa, sekä kreemi marsipaanin alla eristeenä.
Tässä kakussa käytin ensimmäistä kertaa marsipaania kakun päällystämisessä, ja tykästyin siihen monesta syystä ja suosin sitä ehdottomasti jatkossakin. Ensinnäkin marsipaani oli helpommin käsiteltävää eikä tarttunut ollenkaan silikoniseen kaulinta-alustaan. Lisäksi lopputulos oli paljon sileämpi ja siistimpi. 
Värjääminenkin sujui ongelmitta, marsipaanin vaivaaminen tosin oli ehkä hieman sokerimassaa raskaampaa. Lisäksi marsipaanin maku on huomattavasti parempi, ja hinnassa näissä ei ole juurikaan eroa (itseasiassa Bake&Partysta ostamani Fun Cakesin marsipaani oli halvempaa kuin RegalIce sokerimassa). Marsipaaniakin saa valmiiksi värjättyinä monissa väreissä, myös mustana.

***

Pohja:
6 munan kakkupohja 26 cm vuoassa

Kostutus: 
3 dl maitoa
1,5 tl vaniljasokeria

Täyte:
kuningatarhilloa
1 x valkosuklaamousse

Kreemi:
1,5 x sokerikreemi

Koristeluun:
750g - 1000g marsipaania
väreinä käytetty Wiltonin pastavärejä Pink ja Peach

Ruusut valkoista sokerimassaa joihin sivelty helmenhohtoista tomuväriä. Ruusujen lehdet Wiltonin pastavärillä Kelly Green värjättyä sokerimassaa lehtileikkurilla tehtyinä, näissä myöskin hohdetta. Niminauha sokerimassaa, teksti kirjoitettu elintarvikekynällä. 
Ruusujen ympärillä lisäksi muutama sokerihelmi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti