12. elokuuta 2012

Yrttiset vihannessämpylät


SLY20 Elokuun paketista löytyi näiden ohje, ja ohje vaikutti sangen tutulta; olin nimittäin myös itse napannut ohjeen Pirkan Ruoka-lehden välistä talteen, mutta en ollut vielä ehtinyt kokeilemaan. Mutta kyllä kannatti, näistä tuli aivan älyttömän hyviä, ja ovat sinänsä nopeat valmistaa kun taikinaa ei missään välissä kohoteta. Olivat itseasiassa niin hyviä että ensimmäinen erä hupeni ennenkuin ehdin saada kuvaa otetuksi, joten seuraavana päivänä oli tehtävä uusi satsi. Ja minä opin syömään oliiveja!

Alkuperäistä ohjetta muutin siten, että tuoreen fenkolin jätin pois, ja tinjamin ja rosmariinin vaihdoin basilikaan, joka sopii erittäin hyvin oliivien ja aurinkokuivatun tomaatin rinnalle, ja on oma suosikkiyrttini.

***

5 dl vettä
1 pkt = 50 g tuorehiivaa
0,5 dl oliiviöljyä
1,5 tl suolaa
1 rkl siirappia
0,5 tl mustapippuria
2 dl kaurahiutaleita
10 dl hiivaleipäjauhoja
1 pieni punasipuli
1/4 osa paprikaa
1 dl mustia oliiveja
0,5 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
tuoretta ruohosipulia
tuoretta basilikaa

Hienonna punasipuli, paprika, oliivit, aurinkokuivatut tomaatit sekä yrtit pieneksi silpuksi. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen, ja lisää joukkoon oliiviöljy, suola, siirappi, mustapippuri, kaurahiutaleet, sekä osa hiivaleipäjauhoista. Sekoita joukkoon pilkotut kasvikset, ja lisää loput hiivaleipäjauhoista. Taikina saa jäädä löysäksi, eikä sitä tarvitse kohottaa. Öljyä muffinssipellin kolot, ja jaa taikina koloihin lusikan avulla. Tässäkään vaiheessa ei kohoteta, vaan nämä menevät suoraan uuniin. Paista 200°C asteessa n. 30 minuuttia, ja irrota sämpylät pellistä heti paistamisen jälkeen. Ohjeesta tulee 12 muffinin pellille sopiva määrä.

7 kommenttia:

  1. Oh, jälleen sielä on leivottu! Heh, joo, sieltähän se Pirkka- lehden välistä resepti oli, hyvin hoksattu. ;) Täytyy kyllä itselläkin tehdä näitä kun ehtii, vaikuttaa niin houkuttelevilta!

    t. sly:si

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa hyviltä tosin itse en tykkää oliiveista joten jäisin ne pois mut muuten kyllä aivan ihanan kuuloisia. Näyttävät todella hyviltä myös.

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvän kuuloinen resepti. Pitää pistää tämä talteen omaan blogiin kokeiltavien reseptien osaan. Tälläinen nopea sämpylä resepti on löytö.

    VastaaPoista
  4. Maistuisi juuri nyt maitolasillisen kanssa 'yömyssyksi' :D !

    Joskus kannattaisi kokeilla ne reseptit 'alkuperäisinä' ei tykättyjen aineosien kanssa, jotta voi kohdata uusia makuelämyksiä. Ne saattavat jopa siirtyä 'top' -listalle. Jos ei koskaan kokeile, ei tiedä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinaan ei vaan viitsi lähteä metsästämään ainesosia omaa lähikauppaa pidemmältä, ja olisi ollut hölmöä ostaa valtava kokonainen fenkoli vain pienen palan takia, sekä yrttiruukkuja, jos niistä kuitenkin valtaosa jäisi vain jääkaappiin pilaantumaan. Itse pyrin minimoimaan roskiin päätyvän ruoan määrää. :)

      Poista
  5. Ihana leiväntuoksu tulee täältä! Aika ihana idea hyödyntää syksyn satoa sämpylöihin!

    VastaaPoista
  6. Oi nam, todella herkullisen näköisiä! Ja tuo nopeus on kyllä plussaa kaikessa :)

    VastaaPoista