11. syyskuuta 2012

SLY20: Syyskuun paketti!



Paketista löytyi tämmöiset:
- juoksevaa hunajaa
- Elovenan kaurahiutaleita paketti
- ruisjauhoja
- mantelilastuja
- inkiväärijauhetta
- kanelijauhetta
- Whiskas kissanmaitoa Siriukselle
- nippu reseptejä
- kortti sekä kirje

Hunaja meiltä olikin juuri loppunut, joten täydellinen ajoitus! Hunajaa itse käytän teessä, ja myös ruoanlaitossa sitä käytän esim. soijasuikaleiden maustamiseen. Kaurahiutaleita ja ruisjauhoja käytetään meillä sämpylöiden ja leivän teossa, mutta näistähän voi tehdä vaikka klassikkoherkkua omenakaurapaistosta, ja ruisjauhoja voisi hyödyntää mustikkakukon tekemisessä. Mantelilastuista tulee ensimmäisenä mieleen Ellen Svinhufvudin kakku, ja olen myös nähnyt reseptejä tosca-omenoista tai -päärynöistä. Mausteet sopivat hyvin ajankohtaan ja erityisesti omenaherkkuihin, kaneli on yksi lemppareistani ja sitä kuuluu korvapuustienkin välissä olla reilusti.
Myös kissaa oli jälleen muistettu, tällä kertaa häntä hemmoteltiin Whiskasin kissanmaidolla, joka oli meille uusi juttu mutta äkkiä oli latkittu kuppi tyhjäksi, ja purkista riittää neljäksi päiväksi herkuteltavaa.

Resepteissä taasen oli paljon mielenkiintoisia ja erikoisempia ohjeita, joissa oli ideoita ruusunmarjojen ja pihlajanmarjojen käyttöön. Näitä en ole itse koskaan mihinkään hyödyntänyt, mutta nyt kun olisi ideoita niin olisi kiva kokeilla. Täytynee kerätä näiden satoa vanhempieni luota maaseudulta, jossa nämä ovat kasvaneet puhtaammassa ympäristössä eivätkä kaupungin saasteissa. Lisäksi pihlajanmarjojen olisi hyvä saada hieman pakkasta, näin ohjeissa luki, joten ensimmäisiä yöpakkasia odotellessa. :)

Jälleen kiitos mukavasta paketista Salaiselle Leivontaystävälleni!

10 kommenttia:

  1. Ihanan erilaisia ohjeita :) kiva että kissaa muistetaan :)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen paketti josta pystyy tekemään vaikka ja mitä. Kissanmaito on ihan uusi juttu minulle, hauska!!

    VastaaPoista
  3. Innolla odottalen, että mitä kaikkea paketin tuotteista keksit leipoa! ^___^

    <3:llä, Salainen leivontaystäväsi

    VastaaPoista
  4. Pihjlajanmarjoja on tänä vuonna ilmeisesti ihan erityisen paljon. Ja eiköhän niistä muutakin voisi tehdä kuin hyytelöä... Mahdollisia ohjeita/postauksia odotellessa :)

    VastaaPoista
  5. Tarpeellisia ja käytössä kuluvia ainesosia paljon. Onpa ihanaa, että kissasikin pääsee aina osingoille...

    VastaaPoista
  6. Ompas kiva paketti. Jaathan meillekin noita pihlajanmarjareseptejä ja kokemuksiasi niistä! Pihlajanmarjoja harvemmin ajattelee leipoessa, mutta olisi niitäkin kiva johonkin käyttää. :)

    VastaaPoista
  7. Pihlajanmarjoja tosiaan harvemmin tulee leivonnassa käytettyä.. mielenkiinnolla jään myös odottamaan reseptien hyödyntämistä.

    VastaaPoista
  8. Ei kyllä itselläkään ole tullut pihlajanmarjoja käytettyä leivonnassa.. :D
    Hieno paketti!

    VastaaPoista
  9. Onpa kissaasikin muistettu ihanasti. Meidän kisu ei tuosta maidosta piittaa, se juo vaan vettä. ;)

    VastaaPoista
  10. Hyödyllinen paketti ! Mitähän niistä siitä mahtanet loihtia :D ?

    VastaaPoista