25. marraskuuta 2012

Tuhkimon lasikenkä -kakku


Tämä kakku meni Miisa-tytön 6-vuotisjuhliin. Hän oli toivonut kakusta Tuhkimo -aiheista ja kakun päällä piti olla Tuhkimon lasikenkä. Kakun toteutuksessa piti ottaa huomioon myös useat allergiat (mansikka, banaani, sitrushedelmät, ananas, pähkinät), ja kakun tuli olla täysin laktoositon. Kakku ei myöskään saanut olla yltiömakea ja sokerinen, vaan mielummin raikas ja rahkatäytteinen. Nämä rajoitteet huomioituina päädyimme mustikkarahkatäytteiseen kakkuun, jossa sokerimassapäällys (marsipaani kun ei käy), ja laktoosittomilla maitotuotteilla valmistettuina.

Kakku itsessään onnistui ihan hyvin, tuo kenkä vaan oli hieman haasteellinen tapaus ja herkkä rikkoutumaan. Kenkää olisi pitänyt alkaa työstämään paljon aikaisemmin kuin kiireessä edellisenä iltana, jotta se olisi kuivunut hyvin ja kestänyt paremmin kasassa. Lasikengän olisi saanut upeasti toteutettua kondiittorin sokerista eli isomaltoosista, mutta sen kanssa työskentelyyn en ole perehtynyt eikä minulta (vielä) löydy tarvittavia välineitä sen käsittelyyn. Jossain vaiheessa tulemme tätä käsittelemään koulussakin.

***

Pohja:
4:n munan sokerikakkupohja

Kostutus:
2 dl laktoositonta maitoa jossa ripaus vaniljasokeria

Täyte:
1 x mustikkarahka laktoosittomana

Kreemi:
2 dl laktoositonta vispikermaa

Päällystys:
vaaleansinistä sokerimassaa (Renshaw)
valkoista sokerimassaa koristeluihin (Renshaw)
kimallepuuteria, hopeahelmiä

3 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun lasten toiveet toteutuvat ! Toki aikuistenkin, mutta ne toiveet ovat usein niin 'vaateliaita' :D !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kieltämättä aina mukavaa palautetta kun lapset ovat kakustaan haltioissaan, ja kyllä ne osaa keksiä vaikka mimmoisia ideoita joita sitten yritän toteuttaa parhaani mukaan. Aikuisille on toisaalta helpompi selittää ettei jokin idea onnistu. :D

      Poista