17. syyskuuta 2012

Koulussa: Opintie on alkanut!


Sain kesäkuussa tiedon, että olin päässyt opiskelijaksi Helsingin palvelualojen oppilaitokseen (Helpa), Roihuvuoren koulutuksyksikköön opiskelemaan elintarvikealan perustutkintoa, josta valmistuu leipuri-kondiittoriksi. Minä koko kesän odotin malttamattomana koulun alkamista, ja pääsyä opiskelemaan itseäni kiinnostavaa alaa.

Koulu on nyt alkanut ja sitä on takana ensimmäiset 5 viikkoa. Olen ollut hyvin innoissani, ja motivaatiostani kertoo myös se, etten ole ollut poissa turhaan saati myöhästynyt, vaikka jaksomme on yksinomaan klo 8 aamuja (ja minä en kuulu niihin aamuvirkkuihin ihmisiin).
Ensimmäinen viikko meni pitkälti alkuhässäkässä, johon kuului kaikenmaailman papereiden täyttämistä ja informaatiota asioista. Toisella viikolla pääsimme vihdoinkin oman ryhmämme kanssa tutustumaan paremmin ja myöskin tositoimiin eli leipomaan.

Ryhmämme, tai luokkamme, miten sitä nyt haluaa kutsua, on oikein kiva ja kaikkien kanssa tulee hyvin juttuun, ainakin minä siihen pyrin. Ryhmämme muodostettiin oppilaista, joilla on joko aiempia opintoja tai työkokemusta, ja ikähaarukka on 17-23. Meillä on myös mukavan oloinen ryhmänohjaaja, semmoinen, jolle uskaltaa sanoa jos jokin asia painaa mieltä tai on huonosti, ja se on tärkeää koska ryhmänohjaaja on yleensä se ensimmäinen henkilö jonka kanssa keskutellaan jos ilmenee jotain ongelmia.

Opiskelun alkaessa on jonkin verran kustannuksia, mutta tällä alalla ja ainakin meidän koulussa tämän alan opiskelukustannukset ovat sieltä pienimmästä päästä. Meillä hankintoihin kuului kolme kirjaa (joista itse en tarvinnut matematiikan kirjaa koska matematiikan kurssini hyväksiluettiin aiemmista opinnoistani), keittiötyöhön soveltuvat työkengät, sekä päähinemaksu koululle jota vastaan saimme 2 leipomopäähinettä.

Leipomotyövaatteet saamme koululta, ja niitä käydään viemässä pesulaan ja otetaan uudet tilalle sitä mukaa kun ne likaantuvat. Työvaatetukseen kuuluvat valkoinen leipurintakki, valkoiset leipurinhousut, sekä valkoinen essu. Essumme on nk. "taikaessu", siinä on jopa 4 eri pintaa käänneltäväksi ja liattavaksi. Essun tarkoitus on suojata muuta vaatetusta. Vaatetukseen kuuluu myös päähine, jonka alle on kaikki hiukset on laitettava.


Työkenkiä meille tuli koululle esittelemään eri merkkien edustajia, ja itse päädyin tilaamaan Laitosjalkineen kengät, joihin brodeerattiin hieno punainen sydänkuvio. Hyvät työkengät ovat alalla tärkeät, ne ovat ensinnäkin turvallisuusseikka (liukumattomat, vahvoja pesuaineita kestävät pohjat, sähköä johtamattomat), sekä vaikuttavat paljon omaan jaksamiseen kun kaiket päivät seistään ja kävellään.


Käyttämämme kirjat ovat Taikinasta tuotteiksi (jonka yksi kirjoittajista on UllanUnelman Ulla Svensk), sekä hygieniaopin kirja Tunne hygieniaosaaminen. Näistä kummastakin löytyy hyvää perustietoa alan ihmisille, ja tieto on pitkälti sellaista joka ei vanhene. Toki sitä piti hankkia myös vähän aiheeseen liittyviä koulutarvikkeita ja tilpehööriä, joita löytyi Tiimarista alennuksella. Vihko sekä kirjoitustarvikkeet ovat selvästi tarkoitettu tulevalle leipuri-kondiittorille. ;)

***

Sääntöjen mukaan emme saa julkaista muiden nimiä tai kuvia. Kuvissa tulee olemaan ainoastaan minä ja tekemiäni töitä. Kuvien tulee olla itseotettuja.
Koulun resepteillä on tekijänoikeudet, joten niitä emme saa julkaista suoraan sellaisinaan, ja ne ovat yleensä useiden kilojen massoja ja taikinoita, joita ei edes voi suoraan pienentää sopivaksi. Mutta ideoita ja inspiraatiota niistä kyllä saa. :)

3 kommenttia:

  1. Kuulostaapa ihanalta! Se on kyllä parasta, kun on löytänyt sellaisen opinahjon josta ei halua olla päivääkään pois tai myöhästyä hetkeäkään, vaan ala ja tekemiset itsessään inspiroivat niin suuresti. :) Olen itse kanssa löytänyt sellaisen alan ja suorastaan harmittaa, kun nyt alussa ei joka päivä edes ole koulua. ;) Mutta kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista opintojen kanssa!

    t. Salainen leivontaystäväsi

    VastaaPoista
  2. Ahkeruus on ilomme - reipasta mieltä opiskeluun !

    VastaaPoista