13. maaliskuuta 2012
Ohrarieskat
Päätinpä kokeilla rieskan valmistusta, kun kävin Kluuvin kauppakeskuksen alakerrassa sijaitsevalla Maatilatorilla ja sieltä ostin ohrasta valmistettua Lapin rieskaa ja hyvää oli.
Rieskan ohjeita taitaa olla yhtä monta kuin on tekijöitäkin. Toiset tekevät taikinan veteen ja toiset piimään, jotkut laittavat hiivaa tai leivinjauhetta ja jotkut eivät mitään kohotusainetta. Rieskaa voi tehdä monista eri jauhoista tai niiden yhdistelmistä. Paljon on myös maakuntakohtaisia eroja rieskan valmistuksessa ja siitä miten rieska kuvioidaan ennen uuniin laittoa.
Minä päätin tehdä rieskani piimään, ja jätin laittamatta kohotusainetta, rieskanhan kuuluu olla litteä. Tein paria erilaista mallia, toiset isompana epäsymmetrisenä ja ilman mitään kuviointeja, ja toiset pyöreinä kulhon reunoilla muotoon leikaten ja haarukalla pistellen. Paistoin rieskat leivinkivellä, joten niistä tuli ihanan rapsakoita.
Taikina:
1 litra piimää
2 tl suolaa
noin kilo ohrajauhoja
Jääkaappikylmään piimään sekoitetaan suola ja jauhoja niin kauan kunnes alkaa olemaan leivottavaa taikinaa. Jauhojen määrä saattaa vaihdella paljonkin riippuen jauhotyypistä sekä jauhojen tuoreudesta. Jauhoja on sopivasti, kun taikinakönttiä pystyy jauhotetulla pöydällä käsin painelemaan litteäksi. Leipoessa jauhoja kannattaakin käyttää rieskan alla runsaasti tai muuten rieska on pöydässä kiinni ja ärräpäät lentelee.
Rieskat paistoin 250°C lämmössä, ja leivinkivellä ne valmistuivat nopeasti. Tavallisessa sähköuunissa ilman leivinkiveäkin nämä voi paistaa, ja ovat valmiita kun pintaan alkaa muodostumaan ruskeita laikkuja. Parhaimmillaan rieskat ovat uunituoreina ja kun sipaisee voita päälle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti