25. lokakuuta 2012

Hard Rock Cafe Helsinki

Tuossa viime viikolla tuli täytettyä vuosia, ja pitihän sitä jotenkin juhlistaa vaikka keskellä viikkoa syntymäpäiväni olikin. Mittariin tuli 24 vuotta, eikä minusta juurikaan tunnu niin "vanhalta", vaan koen olevani edelleen siellä parinkympin paikkeilla, enkä ole juurikaan muuttunut niistä ajoista edes ulkonäöllisesti. Ja kiitos Avonin kosmetiikan, silmäkulmiin eikä muuallekkaan ole vielä ilmestynyt harakanvarpaita. ;)

Olen siitä asti, kun huhuja Hard Rock Cafen avaamisesta Suomeen alkoi liikkua, odottanut tätä ja avaamisen aina siirryttyä olin jo huolissani, pääsisinkö viettämään synttärini siellä. Kuitenkin saman viikon maanantaina paikka aukesi, ja keskiviikkona olimme sinne menossa mieheni sekä ihanan ystäväiseni Jonnan kanssa.
Ravintola ei ottanut vielä pöytävarauksia vastaan, ja tiedustelin etukäteen kasvisruokavalikoimasta, ja ennen kaikkea jälkiruokalistasta, olisiko listalla yksi tietty herkku jonka olen ennenkin syönyt Pariisissa sekä Tukholmassa, ja Tukholmassa nimenomaan synttäreinäni. 

Kun saavuimme paikalle klo 20 maissa, ovella meille kerrottiin että edessä olisi noin tunnin odotus ennenkuin pöytä vapautuisi. Noh, ei siinä auttanut muu kuin istua odottelemaan siihen baaripuolelle, joka oli myöskin täynnä. Pääsimme kuitenkin paljon luvattua nopeammin pöytään.
Listalta löytyi useampi vegevaihtoehto, ja itse päädyin kasvisburgeriin jossa oli papu-bataattipihvi, ja burgeri oli mukavan mausteinen. Jälkkäriksi olin suunnitellut ottavani meille semmoisen valtavan maljan, jossa on brownie, jäätelöä, kermavaahtoa, suklaakastiketta ja päällä kirsikka, mutta annokset oli juuri myyty loppuun siltä päivältä. Noh, tarjoilijamme kuitenkin kiikutti pöytään minulle oman surprise-jätskiannoksen johon laitettiin kynttilä ja henkilökunta kokoontui pöytämme eteen laulamaan minulle onnittelulaulua, ja siihen yhtyi koko ravintola. Tämä tyttö oli melko muikeena, khihi!

Paikka tuntui kyllä melkoisen hintavalta verrattuna muihin maihin, vai liekö se sekoittanut kun on ennen maksanut joko Englannin punnilla tai Ruotsin kruunuilla, ja Pariisi nyt ei muutenkaan ole mistään edullisimmasta päästä. 
Mutta ruoka oli hyvää, tuon burgerin pihvin rakenne oli erinomainen. Ja palvelu sekä ilmapiiri, se on ihan omaa luokkaansa, ja ehkä se pääsyy miksi siellä käydään. 

Caribbean Black Bean Burger

Synttärisankarin yllärijälkkäri

Joku aivan ihana alkoholiton juoma, jossa vadelmaa 
sekä pina coladan makuista paksua pyrettä.

Ollaan tässä varmaan pian menossa Jonnan kanssa syömään se jälkkäriannos, Hot Fudge Brownie Sundae, joka on muuten niin valtava että sen syömisessä on hommaa kahdellekkin ihmiselle... ;)

1 kommentti:

  1. Ihanan kuuluiset juhlat sinulla ja tuo jälkkäri jota olisit halunnut kuulostaa mahtavalta =)

    VastaaPoista