Pietarin matka

Pääsin tässä hiljattain toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ja matkustin Venäjälle. Venäjä on monella tapaa kiehtonut minua jo vuosia, niin historiansa kannalta, kielenä ja kulttuurina, ja onhan Venäjä kuitenkin Suomen naapurimaa. Ja toki ruokapuolenkin takia, vaikka kasvissyöjälle venäläinen keittiö ei paljoa tarjoa vaihtoehtoja kun lihan, riistan ja kalan käyttö on hyvin runsasta.

Matkasimme muruseni kanssa Pietariin toukokuun lopulla, kun saimme todella edullisen risteilytarjouksen, johon sisältyi laivamatkat Helsingistä Pietariin ja takaisin ikkunallisella hytillä, sekä buffet-aamiaiset ja -illalliset mennen tullen, sekä kuljetus Pietarissa satamasta keskustaan ja takaisin.
Laiva oli St. Peter Linen Princess Maria, joka lähti Helsingistä lauantai-iltana, oli sunnuntai-aamuna perillä Pietarin satamassa, ja lähti takaisin kohti Helsinkiä sunnuntai-iltana ja Helsingissä olimme sitten maanantai-aamuna.

Buffet-illallisen valikoima oli kasvissyöjien, eli meidän kummankin kannalta melko heikko, lämpimistä ruoista löytyi ainoastaan jotain keitettyä riisiä jossa oli jotain papuja joukossa, ja sitten höyrytettyjä sekavihanneksia ja perunoita... Söimme lähinnä jotain pastasalaattia josta minä vielä jätin oliivit syömättä. No mutta jaksoipahan keskittyä oleellisen eli jälkiruokapöytään kunnolla!

Aamiaisella onneksi oli jo helpompaa saada kupunsa täyteen, ja siinä samalla vielä kerrata venäjänkielen sanastoa.

Kristuksen ylösnousemuksen katedraali eli Verikirkko.

Minun matkasuunnitelmiini kuului nähdä ja kokea asioita, päällimmäisenä varmaankin nähdä sipulikirkkoja joista eniten odotin Verikirkkoa eli Kristuksen ylösnousemuksen katedraalia. Ostoksille en ollut lähtenyt, eikä se oikeastaan Venäjälle matkustettaessa kannata monien tavaroiden ja nk. merkkituotteiden ollessa siellä selkeästi kalliimpia. Etukäteen olin kyllä ajatellut aina yhden maatuskan lisää mahtuvan kokoelmiini, mutta Venäjällä maatuskat olivat kaksi-kolme kertaa kalliimpia kuin Tallinnassa, enkä edes törmännyt semmoiseen yksilöön joka aiheuttaa tunteen että tämä on pakko saada.

Eremitaaši

Meidän päivämme kului kävellen paikasta toiseen ja minä siinä samassa räpsin kuvia sieltä täältä. Kävellen jaksoi aivan hyvin kiertää nämä keskeisimmät nähtävyydet Iisakin kirkolta (Исаакиевский собор) Eremitaašille (Эрмитаж), sieltä Verikirkolle (Собор Воскресения Христова), ja pääkatu Nevski Prospektia (Не́вский проспе́кт) pitkin ja sen ympäristöä tutkaillen.

Kupetz Eliseevsin kauppahalli

Siinä sitten yhtäkkiä silmien edessä oli joku aivan mieletön rakennus, ja sen korkeissa näyteikkunoissa aivan mahtavia valtavia koristekakkuja! No sanomattakin on selvää että sinne oli tietysti minun päästävä. Tämä paikka oli kauppahalli Kupetz Eliseevs (Купцов Елисеевых). Heti ovella oli arvokkaasti pukeutunut ovien avaaja joka ojensi ostoskorin asiakkailleja toivotti tervetulleeksi, ja tuntui heti kuin olisin astunut johonkin toiseen maailmaan ja ihan eri aikakauteen. 
Sieltä löytyi myyntitiskit leipomotuotteille, konditoriatuotteille, konvehdeille, lihoille ja mereneläville, kahville ja teelle, sekä viineille ja juustoille. Keskellä siinä oli pieni kahvila. Minä olin aivan häkeltynyt tästä paikasta ja ahmin silmilläni niitä kaikkia ihania herkkuja joita myyntitiskit olivat skarpissa järjestyksessä täynnä. Päädyin sitten ostamaan kirsikkahilloa, ja mukaan macaronseja. Olisi ollut mukava ostaa vaikka mitä mutta eipä ne olisi oikein säilyneet kun kuljimme ympäriinsä ja oli lämmin päiväkin. Lisäksi Suomen ja Venäjän välillä on tullirajoituksia elintarvikkeissa, näistä kannattaa ottaa selvää ennen matkaa. 
Tuonne jos töihin pääsisi niin olisi melkoinen unelmien ympäristö minulle, pitäisiköhän skarpata tuon venäjänkielen opiskelussa? Tässä vielä hieman kuvia tuosta konditoriatiskistä, koska sanat eivät riitä.

Leivoksia...

... hieman lisää leivoksia...

... ja vielä lisää leivoksia...

... kandeerattuja hedelmiä...

... suklaata...

... ja Macaron -leivoksia.

Koristekakkuja Kupetz Eliseevsin näyteikkunassa

Nevski Prospektilla sijaitsee myös Suklaamuseo (Музей Шоколада) joka on helppo löytää kun näkee valtavankokoisen suklaapukin kadulla. Piipahdimme siellä ihastelemassa suklaisia taideteoksia joita tässä myymälässä oli vaikka minkälaisia koristeellisista karusellihevosista Lenin -patsaisiin.

Yksi Suklaamuseon myyntitiskeistä.

Etukäteen olin lukenut tämmöisistä munkkibaareista, joissa kannattaa piipahtaa ja niistä löytää todellista venäläistunnelmaa ja voi vahvasti aistia myös menneen Neuvostoajan. Kun sitten vihdoin löysimme tämmöisen paikan, oli siellä melkoinen jono joka koostui vain paikallisista ihmisistä. Jonotimme varmaankin n. puoli tuntia mutta kokemus oli kyllä sen arvoinen. Paikalla ei ollut varsinaista nimeä, mutta se sijaitsi Bolšaja konjušennaja -kadulla, ja ikkunoissa lukee Пышки.

Tätä ei kannata ohittaa!

Paikka oli pieni ja vaatimattoman näköinen, ja siellä oli vain pari pöytäryhmää sekä seisomapöytiä, joilla oli serviettitelineessä paperisuikaleita. Paikassa myytiin vain näitä munkkeja eli pyškejä (Пышки) ja niitä ostetaan kasoittain, jokaisella oli näitä edessään vähintään 4 tai 5. Lisäksi munkkien seuraksi ostetaan makeaa maitokahvia, jota on isossa metallitonkassa tiskillä. Munkkeja tuotiin koko ajan lisää tiskille ja ne olivat vielä kuumia ja siis vastavalmistuneita. 

Asiointi on yksinkertaista, sanot tädille montako munkkia tahdot (jos ei osaa venäjän lukusanoja niin määrän voi näyttää myös sormilla), täti lappaa munkit lautaselle ja ripauttaa reilusti tomusokeria päälle, ja sitten rahastus. Munkit syötiin hotkien ja näillä paperisuikaleilla kiinni pitäen. Ulko-oven vieressä oli vielä peili, jossa tarkistettiin ettei sokeria ole jäänyt suunpieliin ja kasvoille. Luin tästä paikasta jälkikäteen, että kahvila on toiminut jo liki 50 vuotta, ja käytössä on edelleen myös alkuperäinen munkkikone. Myös useimmat työntekijätkin ovat palvelleet siellä Neuvostoajoista asti.

Pyška on maultaan ja olomuodoltaan melko lähellä suomalaista rinkilämunkkia, mutta ovat selkeästi ilmavampia ja pehmeämpiä. Näiden reseptin haluaisin löytää ja kokeilla.

Venäläismunkkeja eli pyškejä

Matkavinkeistä olin lukenut, että Pietarista kannattaa katsella ja ostaa kauniita tee-astiastoja, ja niin minäkin päädyin hankkimaan ehkä maailman kauneimman teekannun ja kaksi kuppia aluslautasineen, noin 16 eurolla. Teeastiastoni ostin Gostiny Dvorin (Гостиный двор) ostoskeskuksesta joka sijaitsi hyvin keskeisellä paikalla Nevski Prospektin varrella. Siellä valikoimaa astiastojen suhteen oli paljon, kestikin hetken että olin katsellut vaihtoehdot ja pystynyt päättämään minkä halusin.

Ostamani teesetti.

Kaikenkaikkiaan kaupunki oli hyvin kaunis ja loistelias. Rakennukset olivat kauniin värisiä ja hyvin koristeellisia, mutta arkkitehtuuri ei kuitenkaan dramaattisesti poikennut esimerkiksi Helsingistä. Yksi asia minkä huomasin melkein heti, oli se että missään kaduilla tai muualla ei näkynyt roskia, ja miten paljon semmoinen voikaan vaikuttaa katukuvaan. 
Ja metroasemat, ne olivat kuin palatseja ja kannattaa tosiaan maksaa 25 ruplaa metropoletista eli zhetonista ja käydä laitureilla asti katsomassa näitä, ja muutenkin metrolla on kätevää ja helppoa kulkea Pietarissa.

Admiralteyskajan metroaseman laiturit

Myös ihmiset olivat hyvin samankaltaisia suomalaisten kanssa niin ulkonäöllisesti kuin muutenkin. Kyllä sielläkin näkyi ihan kaikenkokoisia ja -näköisiä ihmisiä ja ihan rennosti pukeutuneita. Tämä ehkä hieman jopa yllätti minut, positiivisesti. 
Jostain syystä koen vanhempaa sukulaisuuden tunnetta venäläistä kansaa kohtaan kuin ruotsalaisia, vaikka minulla ei ole minkäänlaisia sukujuuria siellä. Hassua on se että minua luullaan usein ulkonäön perusteella venäläiseksi tai kysytään juuri tätä onko minussa venäläissukuisuutta.

Lopun yhteenvetona matkasta voin todeta, että ensinnäkin Pietarissa oli aivan turvallinen olo ja nämä peloittelupuheet siitä sun tästä joutavat roskakoriin. Kyllä sinne uskaltaa ja kannattaakin lähteä. Venäläiset olivat ystävällisiä ja kommunikointi onnistui monin paikoin myös englanniksi jos venäjänkielen taidot eivät riitä.
Jos St. Peter Line hieman uudistaisi laivaa ja hyvällä maulla sisustaisi tilat uudelleen, ja sitten markkinoisi tätä juttua kunnolla, voisi tästä Pietarin risteilymatkailusta tulla samanlainen juttu kuin silloin ennen oli Ruotsin-laivoilla käyminen.

Jos vielä joskus pääsen Pietariin, olisi mukavaa nähdä se talvella. Ja menisin ehdottomasti katsomaan Pietarin Music Hall -teatteriin (Санкт-Петербургский Государственный Театр Мюзик-Холл) jotain showta, sekä Kunstkameran (Кунстка́мера) antropologian ja etnografian museoon katsomaan Frederik Ruysch'sin kokoelmaa lasipurkkeihin säilötyistä ihmisruumiin poikkeavuuksista ja kummajaisista.