Heikun keikun kaikille!
Olen jo pitkään mietiskellyt, olisiko minulla jotakin annettavaa tähän ruoka- ja leivontablogien kirjoon, vai onko minussa ns. pöytälaatikkorunoilijan vikaa. Nyt kuitenkin rohkaistuneena olen päättänyt kirjaimellisesti lisätä lusikkani tähän soppaan ja jakaa parhaat ideani, vinkkini, sekä kehittelemäni reseptit muidenkin iloksi.
Minun ja leipomisen yhteinen taival on alkanut jo melkeinpä silloin kun opin kävelemään. Enkä suinkaan tarkoita hiekkakakkuja, vaan minulla oli tapana sekoitella yhteen kaikennäköisiä kaapeista löytyviä aineksia ja katsoa mitä siitä seuraa ja ennenkaikkea miltä se maistuu. Yhtenä esimerkkinä jonka itse muistan hyvin, on kun keksin murustaa Torpparin leipä -keksejä ja laittaa siihen appelsiinituoremehua, ja laittaa mössön kakkuvuokaan ja uunin virkaa toimitti tuolin alla oleva poikkipuu, jonka suojissa 5 sekuntia riitti.
Leivottua on tullut monenlaista herkkua pitkin ikää. Nuorempana kävin kokkikerhossa ja kotitalous oli yksi lempiaineistani koulussa. Kokkikouluakin tuli jonkin aikaa käytyä, mutta nuorempana ei oikein malttanut keskittyä opiskeluihin kun hinku maailmalle oli ylitsepääsemätön. Näihin aikoihin päätin myös ryhtyä kasvissyöjäksi (lakto-ovo-vegetaristi) ja liha, kana ja kala jäivät kertaheitolla pois ruokaympyrästäni. Siinä sitten piti itse opetella korvaamaan poisjätetyt ravintoaineet, ja vielä silloin, vuonna 2006, ei kauppojen valikoimat olleet lähellekkään näin runsaita kuin tänäpäivänä, kun jo syrjäisemmistäkin pienistä kaupoista löytyy kaikki tarpeellinen.
Olen myös useamman vuoden elänyt vegaanisella eli täysin kasviperäisellä ruokavaliolla, mutta olen nyt hiukan löysännyt liekaa oman kaulani ympärillä, ja kakkutehtailun myötä alkanut myös käyttämään taas maitotuotteita ja kananmunia (ehdottomasti aina luomua!), silti edelleen suosien kasviperäisiä valmisteita ihan jo siksikin, että mielestäni ne ovat paremman makuisia. Mutta vastoin monien odotuksia, leipominen ilman maitotuotteita ja kananmunia onnistuu monilta osin loistavasti, joten näitäkin reseptejä aion julkaista. Vegaaniset reseptithän sopivat myös kananmuna- ja maito-allergisille, sekä laktoositonta ruokavalioa noudattaville.
Tässä nyt on kuitenkin päässyt käymään niin, että kakkuihin ja leipomuksiin on syntynyt intohimo, ja halu kehittyä lisää ja lisää. Olenkin päättänyt lähitulevaisuudessa kouluttautua alalle oppisopimuksella, ja ties vaikka käydä hakemassa lisäoppia ulkomailta. Nautin suuresti luovasta työstä.
Jos vielä hieman muutaman faktan löisin pöytään keittiö-minästäni, niin mainita pitää erityisesti rakkauteni kirsikoita kohtaan. Kirsikka on meillä Suomessa aivan aliarvostettu, moni ei tiedäkkään miten täydellisen liiton se muodostaa tumman suklaan kanssa. Toiseksi, tunnustaudun välineurheilijaksi keittiötarvikkeiden suhteen, ja tulen varmasti sivaltamaan sanansäilällä epäkäytännöllisiä ja huonolaatuisia tarvikkeita.
Minua kiinnostavat myös eri maiden ruokakulttuurit sekä tunnetut leivonnaiset, tällä hetkellä kiehtoo erityisesti Amerikka. Teemaillalliset ovat mitä parhainta ajanvietettä.
Lisäksi paljastan keittiöön viittaavan keräilykohteeni; kaikki retrotyylinen Coca Cola -aiheinen tavara, eri vuosikymmenten lasipulloista peltirasioihin ja erikoistölkeistä kautta maailman.
Toivon kaikille herkullisia ja inspiroivia hetkiä blogini parissa!
- Sokerihelmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti